Vuoden sheltti -kilpailu
Hämeen Shelttien Vuoden sheltti -pisteet tulee ilmoittaa 31.12.2025 mennessä kunkin kilpailun yhteydestä löytyvillä lomakkeilla. Lomakkeet julkaistaan marraskuun 2025 aikana.
Kussakin kilpailussa palkitaan kolme (3) eniten pisteitä saanutta koiraa. Sijoittuneet koirat palkitaan Hämeen Sheltit ry:n vuosikokouksessa 2026.
Vuoden sheltti -kilpailuun voivat ottaa osaa kaikki Hämeen Shelttien alueella asuvat shetlanninlammaskoirat, joiden omistaja on Shetlanninlammaskoirat ry:n jäsen. Hämeen Shelttien alue kattaa postinumeroalueet 11-19 ja 30-44. Kaikkiin kilpailusarjoihin tulee koiran omistajan ilmoittaa koiransa tulokset itse ilmoitettuun päivään mennessä. Vuoden kasvattaja -kilpailussa kasvattajan tulee olla jäsen ja pisteet ilmoittaa kasvattaja.
Jos tarvitset apua pistelaskussa, olethan yhteydessä ajoissa ennen viimeistä osallistumispäivää. Vain lomakkeiden kautta tulleet osallistumiset huomioidaan.
Huom! Kilpailuiden sääntöjä on ajantasaistettu, osan kilpailuiden pisteenlaskua yksinkertaistettu, sekä lisätty uusia kilpailuja vuoden 2025 vuosikokouksen yhteydessä puhutun mukaisesti, joten luethan säännöt huolella!
Kilpailut
Säännöt
1. Vuoden näyttelysheltti, uros
Vuoden näyttelyuros -kilpailuissa palkitaan kolme (3) parasta shetlanninlammaskoiraa, jotka ovat kalenterivuoden aikana saavuttaneet virallisista näyttelyistä eniten pisteitä alla esitetyn pistetaulukon mukaan. Kisaan voi lähettää korkeintaan viiden (5) eri näyttelyn tulokset, joissa koiran on arvostellut aina eri tuomari.
Näissä kilpailuluokissa ei lasketa ROP-, VSP- tai BIS-sijoituksia pentu-, juniori ja veteraaniluokista.
Mikäli sijoittuneiden pisteet menevät tasan, on voittaja se koira, jolla on
enemmän pisteitä, kun huonoin tulos otetaan pois. Ellei tämäkään ratkaise sijoitusta,
lasketaan yhdistyksen erikoisnäyttelyissä enemmän pisteitä saanut koira voittajaksi.
Lomake:
2. Vuoden näyttelysheltti, narttu
Vuoden näyttelynarttu -kilpailuissa palkitaan kolme (3) parasta shetlanninlammaskoiraa, jotka ovat kalenterivuoden aikana saavuttaneet virallisista näyttelyistä eniten pisteitä alla esitetyn pistetaulukon mukaan. Kisaan voi lähettää korkeintaan viiden (5) eri näyttelyn tulokset, joissa koiran on arvostellut aina eri tuomari.
Näissä kilpailuluokissa ei lasketa ROP-, VSP- tai BIS-sijoituksia pentu-, juniori ja veteraaniluokista.
Mikäli sijoittuneiden pisteet menevät tasan, on voittaja se koira, jolla on
enemmän pisteitä, kun huonoin tulos otetaan pois. Ellei tämäkään ratkaise sijoitusta,
lasketaan yhdistyksen erikoisnäyttelyissä enemmän pisteitä saanut koira voittajaksi.
Lomake:
3. Vuoden näyttelysheltti, juniori
Vuoden näyttelyjuniori -kilpailussa palkitaan kolme (3) parasta shetlanninlammaskoiraa, jotka ovat kalenterivuoden aikana saavuttaneet virallisten näyttelyiden junioriluokista eniten pisteitä alla esitetyn pistetaulukon mukaan. Kisaan voi lähettää korkeintaan viiden (5) eri näyttelyn tulokset, joissa koiran on arvostellut aina eri tuomari.
Tässä luokassa urokset ja nartut kilpailevat yhdessä Vuoden näyttelyjuniori-tittelistä. Juniorikoira voi osallistua myös vuoden näyttelyuros/näyttelynarttu -kilpailuun, mutta siinä kilpailussa ei huomioida ROP-, VSP- tai BIS-juniorisijoituksia.
Mikäli sijoittuneiden pisteet menevät tasan, on voittaja se koira, jolla on
enemmän pisteitä, kun huonoin tulos otetaan pois. Ellei tämäkään ratkaise sijoitusta,
lasketaan yhdistyksen erikoisnäyttelyissä enemmän pisteitä saanut koira voittajaksi.
Lomake:
4. Vuoden näyttelysheltti, veteraani
Vuoden näyttelyveteraani -kilpailussa palkitaan kolme (3) parasta shetlanninlammaskoiraa, jotka ovat kalenterivuoden aikana saavuttaneet virallisten näyttelyiden veteraaniluokista eniten pisteitä alla esitetyn pistetaulukon mukaan. Kisaan voi lähettää korkeintaan viiden (5) eri näyttelyn tulokset, joissa koiran on arvostellut aina eri tuomari.
Tässä luokassa urokset ja nartut kilpailevat yhdessä Vuoden näyttelyveteraani -tittelistä. Veteraanikoira voi osallistua myös vuoden näyttelyuros/näyttelynarttu -kilpailuun, mutta siinä kilpailussa ei huomioida ROP-, VSP- tai BIS-veteraanisijoituksia.
Mikäli sijoittuneiden pisteet menevät tasan, on voittaja se koira, jolla on
enemmän pisteitä, kun huonoin tulos otetaan pois. Ellei tämäkään ratkaise sijoitusta,
lasketaan yhdistyksen erikoisnäyttelyissä enemmän pisteitä saanut koira voittajaksi.
Lomake:
Pisteet määräytyvät seuraavasti (vuoden näyttelyuros, -narttu, -juniori ja -veteraani):
Erikoisnäyttelyistä saadut pisteet kerrotaan kahdella.
5. Vuoden näyttelysheltti, pentu
Vuoden näyttelypentu -kilpailussa palkitaan kolme (3) parasta shelttipentua, jotka ovat
kalenterivuoden aikana saavuttaneet pentuluokista eniten pisteitä alla esitetyn pistetaulukon mukaan. Kisaan voi lähettää korkeintaan kolmen (3) eri näyttelyn tulokset, joissa koiran on arvostellut aina eri tuomari. Tässä luokassa urokset ja nartut kilpailevat yhdessä Vuoden näyttelypentu -tittelistä.
Mikäli sijoittuneiden pisteet menevät tasan, on voittaja se koira, jolla on
enemmän pisteitä, kun huonoin tulos otetaan pois. Ellei tämäkään ratkaise sijoitusta,
lasketaan yhdistyksen erikoisnäyttelyissä enemmän pisteitä saanut koira voittajaksi.
Pisteet määräytyvät seuraavasti:
Erikoisnäyttelyistä saadut pisteet kerrotaan kahdella.
Lomake:
6. Vuoden tokosheltti
Vuoden tokosheltti-kilpailussa otetaan huomioon kolme (3) kalenterivuoden parasta tottelevaisuuskokeen tulosta, tulosten tulee olla vähintään 3-tuloksia.
Pisteet lasketaan seuraavasti:
Alokasluokan ja avoimen luokan pisteet sellaisenaan.
Voittajaluokasta saatu pistemäärä kerrotaan luvulla 1,15.
Erikoisvoittajaluokasta saatu pistemäärä kerrotaan luvulla 1,25.
Luokassa sijoittumisesta saa lisäpisteet 1.sija +3p, 2. sija +2p, 3.sija +1p.
Koulutustunnuksesta saa 5 lisäpistettä
Valioitumisesta saa 20 lisäpistettä
Piirinmestari saa 15 lisäpistettä, piirinmestaruuskisojen toiseksi sijoittunut 10 lisäpistettä ja kolmas 5 lisäpistettä.
Suomenmestari (yksilökilpailu) saa 25 lisäpistettä, 2.sija, +20 p, 3.sija, +15 p, 4.sija +10 p, 5.sija +5 p, 6.-10.sija +3p.
Mikäli Shetlanninlammaskoirat ry järjestää kuluvana vuonna rotumestaruuden, Shelttimestaruus 1.sija 10 lisäpistettä, 2.sija +5 p, 3.sija +3 p, 4.sija +2 p. ja 5.sija +1 p, tuloksen ollessa hyväksytty.
Esimerkki 1: ALO 200p (200p), 1.sija (3p), koulutustunnus TK1 (5p) → 208p
Esimerkki 2: EVL 320p (400p), 1. sija (3p), valioituminen (20p), piirinmestaruus 1 (15p). → 438p
Lomake:
7. Vuoden rally-tokosheltti
Vuoden rally-tokosheltti -kilpailussa otetaan huomioon kolme (3) kalenterivuoden parasta hyväksyttyä rally-tokokokeen tulosta.
Pisteet lasketaan seuraavasti:
Alokasluokasta saatu pistemäärä kerrotaan luvulla 1,0.
Avoimesta luokasta saatu pistemäärä kerrotaan luvulla 1,05.
Voittajaluokasta saatu pistemäärä kerrotaan luvulla 1,10.
Mestariluokasta saatu pistemäärä kerrotaan luvulla 1,15.
Luokassa sijoittumisesta saa lisäpisteet 1.sija 3p, 2. sija 2p, 3.sija 1p.
Koulutustunnuksesta saa 5 lisäpistettä
Valioitumisesta saa 20 lisäpistettä
Piirinmestari saa 15 lisäpistettä, piirinmestaruuskisojen toiseksi sijoittunut saa 10 lisäpistettä ja kolmas 5 lisäpistettä.
Suomenmestari (yksilökilpailu) saa 25 lisäpistettä, 2.sija, +20 p, 3.sija, +15 p, 4.sija +10 p, 5.sija +5 p, 6.-10.sija +3p.
Mikäli Shetlanninlammaskoirat ry järjestää kuluvana vuonna rotumestaruuden, Shelttimestaruus 1.sija 10 lisäpistettä, 2.sija +5 p, 3.sija +3 p, 4.sija +2 p. ja 5.sija +1 p, tuloksen ollessa hyväksytty.
Esimerkki 1: ALO 90p (90p), sija 1. (3p), RTK1-koulutustunnus (5p) → 98p
Esimerkki 2: MES 100p (115p), sija 1. (3p), valioituminen (20p), sekä rotumestaruuskilpailun 1. sija (10p) → 148p
Lomake:
8. Vuoden agilitysheltti
Vuoden agilitysheltti -kilpailussa otetaan huomioon 10 kalenterivuoden parasta Suomessa virallisissa agilitykilpailuissa agility- ja/tai hyppyradalla tehtyä tulosta.
Pisteet lasketaan alla olevan taulukon mukaan ja eniten pisteitä kerännyt koira on voittaja. Kaikki kokoluokat pikkumineistä makseihin kisaavat yhdessä parhaan agilitysheltin tittelistä. Tuloksien tulee olla 3-luokasta. Jos koirien pisteet menevät tasan, ratkaisevat kilpailuista saadut sijoitukset eli eniten 1. sijoja (2. sijoja, 3. sijoja jne.) voittanut koira voittaa kilpailun.
Koiran omistaja laskee itse pisteet ja lähettää tulokset (mukaan voi liittää kopion kilpailukirjasta tai tuloksista Koiranetistä) oheisella lomakkeella. Ne koiran tulokset, jotka haluat huomioitavan pistelaskussa, on ilmoitettava selvästi.
Peruspisteet
3.luokka 0-tulos = 10 pistettä (peruspisteiden maksimi on 10 x 10p = 100 pistettä)
Lisäpisteet taulukon mukaan:
Lisäpisteet 3.luokan sijoituksista (max 10 kisaa nollatuloksella). Huomioon otetaan vain Suomessa järjestettyjen kansallisten ja kansainvälisten kilpailujen tulokset. Pisteitä ei saa SM-kilpailuista, halli-SM-kilpailuista, piirimestaruuskilpailuista eikä maajoukkueen karsintakilpailuista (niistä saa erikseen lisäpisteitä). JSP-SM kilpailuista ei saa pisteitä.
Lomake:
9. Vuoden gamessheltti
Vuoden gamessheltti -kilpailussa otetaan huomioon 10 kalenterivuoden parasta Suomessa virallisissa agilitykilpailuissa gamblers- ja/tai snooker-radalla tehtyä tulosta.
Pisteet lasketaan alla olevan taulukon mukaan ja eniten pisteitä kerännyt koira on voittaja. Huomioon otetaan koiran 6 parasta tulosta. Kaikki kokoluokat pikkumineistä makseihin kisaavat yhdessä parhaan gamessheltin tittelistä. Jos koirien pisteet menevät tasan, ratkaisevat kilpailuista saadut sijoitukset eli eniten 1. sijoja (2. sijoja, 3. sijoja jne.) voittanut koira voittaa kilpailun.
Koiran omistaja laskee itse pisteet ja lähettää tulokset oheisella lomakkeella. Ne koiran tulokset, jotka haluat huomioitavan pistelaskussa, on ilmoitettava selvästi. Games-lajeista tulee lähettää kuvat tuloksista kilpailukirjasta ja merkitä ilmoitetut tulokset selkeästi kuviin (käytä kuvanmuokkausta, pieniä post-it-lappuja tms).
Peruspisteet
Merkitsevä* tulos 1.-luokasta = 3 p.
Merkitsevä* tulos 2.-luokasta = 5 p.
Merkitsevä* tulos 3.-luokasta = 10 p.
*Merkitsevä tulos on määritelty laji- ja kilpailuohjeessa:
B.3. Gamblers https://www.agilityliitto.fi/site/assets/files/7831/b_3_laji-_ja_kilpailuohje_-_lajimuoto_gamblers_1_1_2023_alkaen.pdf
B.4. Snooker: https://www.agilityliitto.fi/site/assets/files/7831/b_4_laji-_ja_kilpailuohje_lajimuoto_snooker_1_1_2023_alkaen.pdf
Lisäpisteet:
Lisäpisteet sijoituksista: 1.sija = 5 p., 2.sija = 3 p., 3.sija = 1 p. (ei koske SM-kilpailuja)
Lisäpisteet SM-kilpailuiden sijoituksista: 1.sija = 25 p., 2.sija = 20 p., 3.sija = 15 p.
Lomake:
10. Vuoden noseworksheltti
Vuoden noseworksheltti-kilpailussa palkitaan korkeintaan kolme (3) parasta koiraa, jotka ovat kalenterivuoden aikana saavuttaneet virallisista nosework-kokeista eniten pisteitä. Mikäli useampi koira saa saman pistemäärän, voittaa ylemmässä luokassa kilpaileva koira. Jos pisteet menevät tasan, voittaa koira, jolla on korkeampi pistemäärä yksittäisestä kokeesta.
Tuloksista otetaan huomioon kolme (3) parasta nosework-kokeen tulosta. Kokeesta tulee saavuttaa hyväksytty tulos ja virhepisteitä saa olla korkeintaan kolme per tulos. Kaikkien koemuotojen kokeet hyväksytään.
Pistelasku:
Kokeesta saadut virhepisteet vähennetään tuloksesta ja tämä tulos kerrotaan luokan mukaisella kertoimella.
Kertoimet:
1-luokan pisteet sellaisenaan
2-luokan pisteet kerrottuna luvulla 1,25
3-luokan pisteet kerrottuna luvulla 1,5
Luokkanoususta saa 5 lisäpistettä.
Valioitumisesta saa 20 lisäpistettä.
Mikäli rotuyhdistys järjestää kuluvana vuotena rotumestaruuskisan, saa kokeessa sijoittuneet lisäpisteitä seuraavasti:
sija - 10 lisäpistettä
sija - 7 lisäpistettä
sija - 5 lisäpistettä
Esimerkki: Koira on osallistunut kolmeen kokeeseen seuraavasti:
1-luokan sisäetsintäkokeeseen pistein 100 ja 1 virhepistettä ja saanut tästä kokeesta luokkanousun
2-luokan sisäetsintäkokeeseen pistein 62 ja 2 virhepistettä
1-luokan ajoneuvoetsintäkokeeseen pistein 50 ja 0 virhepistettä
Koira voi osallistua silloin vuoden noseworksheltti-kilpailuun pistein:
100 - 1 + 5 + 62 * 1.25 - 2 + 50 = 229.5
Lomake:
sija - 10 lisäpistettä
sija - 7 lisäpistettä
sija - 5 lisäpistettä
1-luokan sisäetsintäkokeeseen pistein 100 ja 1 virhepistettä ja saanut tästä kokeesta luokkanousun
2-luokan sisäetsintäkokeeseen pistein 62 ja 2 virhepistettä
1-luokan ajoneuvoetsintäkokeeseen pistein 50 ja 0 virhepistettä
11. Vuoden paimennussheltti
Vuoden paimennussheltti -kilpailussa palkitaan korkeintaan kolme (3) parasta koirakkoa (ohjaaja & koira), jotka ovat kalenterivuoden aikana saavuttaneet virallisista paimennuskokeista eniten pisteitä alla esitetyn pistetaulukon mukaan. Mikäli useampi koira saa saman pistemäärän, voittaa ylemmässä luokassa kilpaileva koira. Jos ylemmässä luokassa kisaa useampi koirakko, ja pisteet menevät edelleen tasan, voittaa koira, jolla on korkeampi pistemäärä yksittäisestä kokeesta. Kisaan voi lähettää korkeintaan kolmen (3) virallisen kokeen tulokset. Tässä luokassa urokset ja nartut kilpailevat yhdessä Vuoden paimennussheltti -tittelistä.
Esimerkki: Paimennuskoe luokka 3 100 p. (150 p.), koulutustunnus PAIM 3 (20 p.) = 170
pistettä.
Pisteet määräytyvät seuraavasti:
Paimennustaipumustesti (PAIM-T): 10 pistettä
Paimennuksen esikoe (PAIM-E): saatu pistemäärä kerrotaan luvulla 0,5.
Paimennuskoe luokka 1: saatu pistemäärä kerrotaan luvulla 0,75.
Paimennuskoe luokka 2: saatu pistemäärä kerrotaan luvulla 1,0.
Paimennuskoe luokka 3: saatu pistemäärä kerrotaan luvulla 1,5.
Lisäksi paimennuskokeen koulutustunnuksesta (PAIM 1, PAIM 2 ja PAIM 3) 20 lisäpistettä.
Lomake:
Paimennustaipumustesti (PAIM-T): 10 pistettä
Paimennuksen esikoe (PAIM-E): saatu pistemäärä kerrotaan luvulla 0,5.
Paimennuskoe luokka 1: saatu pistemäärä kerrotaan luvulla 0,75.
Paimennuskoe luokka 2: saatu pistemäärä kerrotaan luvulla 1,0.
Paimennuskoe luokka 3: saatu pistemäärä kerrotaan luvulla 1,5.
12. Vuoden monitoimisheltti
Vuoden monitoimisheltti-kilpailussa painoarvo on harrastettavien lajien määrällä. Jotta lajin tulos hyväksytään, tulee lajin olla virallinen eli tulosten tulee olla selvitettävissä esim. KoiraNetistä. Tuloksista otetaan huomioon yksi tulos / laji.
Jokaisesta lajista, joista on hyväksytty tai luokkanousuun oikeuttava tulos, saa 5 pistettä. Kilpailussa huomioitavat lajit ovat: näyttely, agility (sisältää games-lajit), toko, rally-toko, nosework ja paimennus.
Lisäksi kilpailuvuoden aikana suoritettu luonnetesti, MH-luonnekuvaus, BH-koe, ulkomuodon jalostustarkastus ja käyttäytymisen jalostustarkastus oikeuttavat jokainen 5 pisteeseen.
Lomake:
13. Vuoden kasvattaja
Vuoden kasvattaja -kilpailussa pisteitä saa kasvattien tuloksista näyttelyissä ja eri harrastuslajeissa, aktiivisuudesta testauttaa koira, kasvattien terveystutkimuksista sekä sijoituksista kasvattajaluokassa virallisissa näyttelyissä
Kasvattien pisteet tulevat alla olevan taulukon mukaan virallisista näyttelyistä kotimaassa, agilitystä, tokosta, rally-tokosta, noseworkista ja paimennuksesta. Lisäksi pisteitä saa jalostustarkastuksista, luonnetestistä ja BH-kokeesta. Vähintään kahden koiran pisteisiin on sisällyttävä näyttelypisteitä. Kilpailuun ilmoitetaan 2-5 kasvatin pisteet. Pisteissä huomioidaan kunkin koiran kolme (3) parasta tulosta, enintään yksi (1) tulos per laji per koira. Kasvattien on oltava ainakin kahdesta (2) eri pentueesta. Kasvattien iällä ei ole merkitystä, mutta tulosten on oltava kilpailuvuodelta.
Mikäli pisteet menevät tasan, voittaja on ensisijaisesti se, jolla kilpailussa on vähemmän kasvatteja. Toissijaisena ratkaisutapana huomioidaan koirien paremmat näyttelytulokset.
Kilpailuvuoden aikana suoritetusta ulkomuodon jalostustarkastuksesta, käyttäytymisen jalostustarkastuksesta, luonnetestistä, MH-luonnekuvauksesta ja BH-kokeesta saa kustakin kymmenen (10) pistettä per koira..
Lisäpisteet kasvattajalle kasvattajaryhmistä virallisista näyttelyistä. Kilpailussa huomioidaan enintään kolme (3) parasta tulosta.
Paras kasvattajaryhmä - 3 p.
2. paras kasvattajaryhmä - 2 p.
3. paras kasvattajaryhmä - 1 p.
Ryhmällä oltava KP
Erikoisnäyttelyiden pisteet kerrotaan kahdella (2).
Lisäpisteet terveystuloksista: Jos kasvattajalla on 50 % tai enemmän kasvatteja, joilla on lonkkakuvauslausunto, kyynärnivelkuvauslausunto ja silmät tarkastettu yli 1-vuotiaana, kasvattaja saa kilpailuun viisi (5) lisäpistettä. Kilpailussa huomioidaan koirat, jotka ovat syntyneet kilpailuvuotta edeltävien viiden (5) vuoden aikana. Vuoden 2025 kilpailussa huomioidaan vuosina 2020-2024 syntyneet kasvatit. Terveystarkastustulokset tarkistetaan KoiraNetistä tammikuun aikana, jolloin tulosten tulee olla siellä julkaistuina.
Esimerkki: Kasvattajalla on kasvatti X, jolla on näyttelytulos ERI ja lisäksi rally-tokosta avoimesta luokasta tulos 88 pistettä. Kasvatilla Z on näyttelyistä tulos EH, paimennuksen esikokeesta 89 pistettä sekä ulkomuodon jalostustarkastus suoritettuna kuluvana vuonna. Lisäksi Kasvattajan kasvateista on terveystutkittu 67% määrätyllä aikavälillä.
Kasvatin X pisteet: 10 + 7 = 17 pistettä
Kasvatin Z pisteet: 7 + 7 + 10 = 24 pistettä
Kasvattajan pisteet: 17 + 24 + 5 = 46 pistettä
Lomake:
Kasvatin Z pisteet: 7 + 7 + 10 = 24 pistettä
Lomake: